Kolumni on ilmestynyt Keski-Uusimaassa 23.1.2019
Syksyllä 2017 tulin valituksi Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen neuvottelukunnan puheenjohtajaksi.
Neuvottelukunta seuraa poliisilaitoksen toimintaa ja tekee aloitteita poliisin toiminnan kehittämiseksi.
Uudenmaan maakunnan itä- ja keskiosissa 15 kunnan alueella toimivan laajan poliisilaitoksen neuvottelukunnan kautta olen saanut seurata läheltä poliisin alueellamme tekemää arvokasta työtä.
Neuvottelukunnan pöydän ympärillä käydyt keskustelut ovat entisestään vahvistaneet käsitystäni siitä, että poliisi on suomalaisen yhteiskunnan kivijalka, jonka varassa maamme sisäinen turvallisuus lepää.
Poliisintoimintaympäristö on ollut koko 2000-luvun rajussa muutoksessa.
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella oman haasteensa tuovat kasvava Helsinki-Vantaan-lentokenttä ja Loviisan ydinvoimala, joiden turvallisuudesta huolehtiminen on myös poliisilaitoksen vastuulla.
Poliisin yhteiskunnallisen merkittävyyden ja toimintaympäristön muutoksen valossa olisikin ymmärrettävää, että poliisin tarpeet huomioitaisiin asianmukaisesti valtakunnan päätöksenteossa.
Valitettavasti viime vaalikausilla kehitys on kulkenut päinvastaiseen suuntaan. Puolueet oikealta vasemmalle ovat hallitusvastuussa olleet heikentämässä poliisin määrärahoja tuntuvasti.
Määrärahojen heikennykset näkyvät jo kansalaisten arjessa. Niukkojen resurssien takia poliisilta jää eri arvioiden mukaan jopa 100 000 hälytystehtävää hoitamatta.
Samalla leikkaukset ovat vuosi vuodelta syventäneet poliisien määrän laskua, minkä seurauksena Suomessa on tällä hetkellä asukasta kohden vähemmän poliiseja kuin yhdessäkään toisessa Pohjoismaassa.
Näin ei voi jatkua. Sisäisestä turvallisuudesta vastaavilta viranomaisilta säästämisen on loputtava.
Seuraavalla vaalikaudella päätöksentekijöillä täytyy olla kaukonäköisyyttä turvata poliisin riittävät resurssit. Turvallisuuden hinta on kuitenkin aina pienempi, kuin turvattomuuden kustannus.
Eemeli Peltonen
Kirjoittaja on Järvenpään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (sd.)
